Pareto sai harvinaisen mahdollisuuden ja kunnian haastatella Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasta. Liikanen vastasi Pareton esittämiin kysymyksiin sähköpostitse 15. huhtikuuta.
Suomen Pankki toi viime vuoden lopulla julkistetussa kannanotossaan esiin huolensa siitä, että tutkijakoulutetuista suomalaisista makrotaloustieteen ekonomisteista on pulaa. Suomen Pankin mukaan tämä uhkaa pitkällä aikavälillä talouspoliittisen valmistelu- ja analyysityön laatua. Mihin toimiin ja keiden olisi ryhdyttävä, jotta uhkakuvat eivät toteudu?
Suomen Pankki on tosiaan kiinnittänyt huomiota makrotaloustieteen tutkimukseen Suomessa. Tilanteen korjaamiseksi olisi ensinnäkin tärkeää ohjata riittävä määrä tohtoriopiskelijoita makrotaloustieteen tutkimuksen pariin.
Tämä puolestaan puoltaa sitä, että yliopistoissa ja korkeakouluissa on riittävästi resursseja näiden alojen korkealaatuiseen opetus- ja ohjaustoimintaan. Resursseja voidaan hankkia perustamalla asianmukaisia virkoja/toimia taloustieteiden laitoksille, keskittämällä ko. alojen hajallaan olevia resursseja uusiin tutkimus- ja opetuskeskittymiin tai lisäämällä korkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä turvaamaan näiden alojen elinkelpoisuuden Suomessa.
Yhdysvaltain keskuspankki Fed nosti viimeksi maaliskuussa 25 korkopisteellä ohjauskorkoaan 0,75 – 1,00 prosenttiin. Markkinat ennustavat Fedin toteuttavan vielä ainakin kaksi koronnostoa tänä vuonna. Vastaavasti Euroopan keskuspankki on viestittänyt, että ohjauskorko pysyy nollassa vielä pitkään. Kuinka epätavanomaista tilannetta todistamme, kun maailman merkittävimpien keskuspankkien korkopolitiikat eroavat toisistaan?
EKP ja Fed harjoittavat rahapolitiikkaa omista lähtökohdistaan niiden omien talous- ja inflaationäkymien perusteella. Tämä vuoksi rahapolitiikat eroavat (ks. kuvio Keskuspankkikorkoja). Yhteisenä tekijänä ovat maailmantalouden näkymät ja esimerkiksi energian hintavaihtelut.
Finanssikriisit synnyttävät laajoja makrotaloudellisia haasteita, ja niiden seuraukset saattavat vaikuttaa yksittäisiin valtioihin pitkiäkin aikoja. Pitäisikö keskuspankkien keskittyä ensisijaisesti finanssikriisien aktiiviseen ehkäisyyn vai olla puuttumatta rahoitusmarkkinoiden toimintaan ja osallistua vasta finanssikriisin jälkipyykin pesemiseen?
Finanssikriisin taustalla oli merkittäviltä osin säätelyn epäonnistuminen. Keskuspankkien mandaatteja oli muutettu aikaisempaa selvemmin inflaatiotavoitteen suuntaan siten, että Fed, EKP, Japanin keskuspankki ja mm. Englannin keskuspankki, kaikki jakavat käytännössä saman inflaatiotavoitteen.
Pankkivalvontaa ja säätelyä on sen sijaan kiristetty merkittävästi kaikkialla finanssikriisien ehkäisemiseksi ja negatiivisten vaikutusten vähentämiseksi. Euroalueella keskeinen muutos tähän suuntaan on ollut pankkiunionin perustaminen. On myös otettu käyttöön uusia välineitä tukemaan pankkivalvontaa ja myös rahapolitiikkaa. Näiden makrovakauspolitiikan keinojen perimmäisenä tarkoituksena on turvata koko rahoitusjärjestelmän vakaus.
Työ tulevien finanssikriisien ehkäisemiseksi on kuitenkin vielä kesken. Pankkiunionilla on tässä tärkeä rooli. Se koostuu yhteisestä valvontamekanismista ja yhteisestä kriisinratkaisumekanismi, mutta sen kolmannen osan, eurooppalaisesta talletussuojajärjestelmän perustaminen on vielä kesken. Makrovakauspolitiitikassa on menty eteenpäin, mutta lisää välineitä tarvitaan myös siinä.
Työnjako keskuspankkien ja muiden viranomaisten välillä vaihtelee jossain määrin eri alueilla.
Protektionistiset puheet ovat voimistuneet maailmantaloudessa, eivätkä G20-maat enää vastusta yhteen ääneen protektionismia USA:n muuttuneen kannan myötä. Globalisaatio on vastatuulessa.
Sixten Korkman kirjoitti helmikuussa Hesariin, että globalisaation paluu hyväksyttäväksi vaatisi angloamerikkalaisissa maissa raakaa kapitalismia kurittavaa politiikkaa. Mitä teidän mielestänne olisi tehtävä, jotta vapaakauppa ja globalisaatio saisivat taakseen yhtä vankan kannatuksen kuin aikaisempina vuosikymmeninä?
Talouksien avautuminen on tukenut kasvua maailmanlaajuisesti. Kansainvälisen kaupan ongelmat finanssikriisin aikana ovat hidastaneet kansainvälistä kasvua. IMF:n mukaan kansainvälinen kauppa on kasvanut vain hieman yli 3 % vuodessa vuodesta 2012, mikä on puolet hitaammin kuin kolmena vuosikymmenenä keskimäärin tätä ennen. Eli näyttääkin pikemminkin siltä, että globalisaation hidastuminen, ja mm. investointien ja kaupan ongelmat, ovat joidenkin maiden ongelmien taustalla, ei itse globalisaatio tai vapaa kauppa, vaan esimerkiksi teknologiseen kehitykseen liittyvät muutokset. Ensiksi on siis tärkeää analysoida, missä määrin globalisaation ja vapaan kaupan vastaisuus johtuu halusta suojella jo taantuneita toimialoja ja missä määrin kysymys on aidosta sen tuomasta ongelmasta.
On kuitenkin selvää, että globalisaation ja vapaan kaupan hyödyt eivät ole jakautuneet kaikkialle tasaisesti ja sopeutumisongelmat ovat olleet joillakin aloilla tai alueilla merkittäviä ja pitkäaikaisia. Tuloerot ovat viime vuosikymmeninä jyrkentyneet kehittyneissä talouksissa ja jotkut ovat menettäneet talouksien rakenteiden muuttuessa.
Toiseksi on siis pyrittävä huolehtimaan mukaan ottavasta kasvusta. Koulutuksen rooli on keskeinen. Koulutus tukee myös liikkuvuutta ja sitä kautta työllistymistä. Verotuksella, tulonsiirroilla ja julkisilla palveluilla on myös suuri merkitys korkean työllisyyden kannalta. Kilpailua edistävä sääntelyn kehittäminen ja hyvin toimiva rahoitusjärjestelmä tukevat myös talouden kasvuedellytyksiä ja kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.
Euroopan komissio julkaisi maaliskuussa Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valkoisen kirjan, jossa esitetään EU27-maiden pohdittavaksi viisi skenaariota siitä, miten unioni voisi kehittyä riippuen siitä, millaisia valintoja maat ovat valmiit tekemään. Olisiko vastaavanlaista pohdintaa syytä suorittaa eurojärjestelmän sisällä, ja millaisia skenaarioita pohdinta saattaisi sisältää?
Samaa keskustelua pitää olla kaikkialla. Oma vastaukseni on 1+3+4.
1. skenaario tarkoittaa, että pitää jatkaa työskentelyä yhteisömetodin pohjalla, jossa ydin on: Lainkäyttö korvaa voiman käytön. Yhteiset instituutiot valvovat sitä.
3. skenaarion mukaan pitää tarvittaessa olla valmis etenemään myös pienemmässä maiden ryhmässä, kuten on tapahtunut talous- ja rahaliiton tai Schengenin osalta. Toki kovin montaa asiakokonaisuutta se ei voi merkitä.
4. skenaarion mukaan priorisointi pitää tehdä huolellisesti. On saatettava päätöksen pankkiunioni. On vahvistettava yhteistä ulkorajojen valvontaa. On saatettava voimaan Pariisin ilmastosopimus kaikkialla.
Ja lopuksi. Teidät tunnetaan innokkaana lukumiehenä. Mikä on suosikki talouskirjasi ja mitä se on sinulle opettanut?
Kirjoja on paljon. Finanssikriisistä yksi suosikkikirjoja on Raghuram Rajanin Murtokohdat (Fault lines). Kirjan arvoa nostaa se, että hän puhui samoista asioista ennen kriisiä.
Kiitos haastattelusta, Erkki Liikanen.
Haastattelun toteuttivat Antti Järvenpää ja Rasmus Rannikko.