Euroalueen talouskasvu ja inflaatio ovat olleet viime vuosina todella alhaisella tasolla ollen paikoin jopa negatiivisia. Samanaikaisesti Euroopan keskuspankin ohjauskorko on ollut lähes nollassa. Tilannetta, jossa keskuspankki ei voi enää laskea ohjauskorkoaan nollakorkorajoitteen vuoksi ja luonnollinen korkotaso on negatiivinen, kutsutaan likviditeettiloukuksi. Tässä tilanteessa rahapolitiikan on perinteisesti nähty olevan tehotonta, koska keskuspankki ei voi enää alentaa nimellistä ohjauskorkoaan – talous on LM–käyrän vaakasuoralla osalla, eikä narulla voi työntää.
Paul Krugman (1998) kuitenkin esittää, että rahapolitiikalla voidaan vaikuttaa talouteen myös likviditeettiloukun tilanteessa. Tämä kuitenkin edellyttää, että markkinat vakuuttuvat siitä, että hintataso nousee riittävästi tulevaisuudessa. Keskuspankin pitää siis luoda inflaatio-odotuksia. Ideana tässä on, että vaikka nimelliskorkoa sitoo nollakorkorajoite, reaalikorko voi kuitenkin laskea negatiiviseksi. Reaalikorko on yhtä kuin nimelliskorko vähennettynä odotetulla inflaatiolla. Jos odotettua inflaatiota saadaan nostettua, voidaan reaalikorko siis painaa negatiiviseksi. Koska investoinnit riippuvat nimenomaan reaalikorosta, on inflaatio-odotusten nousulla taloutta elvyttävä vaikutus.
Eggertsson ja Woodford (2003) esittävät, että keskuspankki voi kasvattaa inflaatio-odotuksia sitoutumalla pitämään ohjauskorkonsa nollassa vielä likviditeettiloukun jälkeenkin. Heidän mukaansa keskuspankin tulisi siis luvata harjoittaa löysää rahapolitiikkaa vielä silloinkin, kun talous kasvaa jo normaalisti ja inflaatio on tavoitteessaan. Näin inflaatio nousisi tulevaisuudessa tavoitetasoaan korkeammalle. Odotukset tästä talouden buumista lisäisivät inflaatio-odotuksia jo likviditeettiloukussa laskien samalla reaalikorkoa. Ongelmaksi kuitenkin nousee uskottavuus. Inflaatio-odotukset kyllä nousevat, jos ihmiset uskovat korkeaan inflaatioon tulevaisuudessa, mutta he eivät välttämättä usko.
Miksi ihmiset uskoisivat Euroopan keskuspankin pitävän ohjauskorkonsa nollassa vielä silloinkin, kun inflaatio on tavoitetasollaan? Esimerkiksi Krugman (1998) esittää, että keskuspankin inflaatiotavoite voisi olla likviditeettiloukun aikana väliaikaisesti tavallista korkeampi. Tämä mahdollistaisi korkean inflaation tavoittelun ja lisäisi keskuspankin sitoumuksen uskottavuutta. Toinen vaihtoehto olisi hintatasotavoitteen käyttöönotto. Jos keskuspankilla olisi inflaatiotavoitteen sijaan hintatasotavoite, joka nousisi joka vuosi, olisi keskuspankin mahdollista tavoitella väliaikaisesti korkeampaa inflaatiota, kun se on jäänyt hintatasotavoitteestaan. Nouseva hintatasotavoiteura ja väliaikaisesti nostettu inflaatiotavoite ovat siis samoja asioita. Euroopan keskuspankki ei ainakaan toistaiseksi ole antanut vihjeitä mahdollisesta inflaatiotavoitteen nostosta. Sen sijaan Japanissa, joka on kärsinyt euroaluetta pitempään likviditeettiloukusta, otettiin vuonna 2013 käyttöön uusi 2 prosentin inflaatiotavoite. Tämän jälkeen Japanin inflaatio nousikin merkittävästi. Tosin inflaatio on jälleen viime aikoina hidastunut Japanissa.
Entä sitten määrällinen elvytys? Euroopan keskuspankki pumppaa rahaa markkinoille ennätystahtia tällä hetkellä. Miksi taloustilanne ei kohene, jos kerran rahapolitiikka ei ole tehotonta likviditeettiloukussa? Esiin astuvat jälleen inflaatio-odotukset. Edes määrällinen elvytys ei luo inflaatio-odotuksia, jos ihmiset uskovat keskuspankin kiristävän rahapolitiikkaansa välittömästi likviditeettiloukun poistuttua. Keskuspankin pitäisi siis uskottavasti sitoutua kasvattamaan rahan määrää pysyvästi. Keskuspankin täytyy uskottavasti sitoutua olemaan vastuuton, kuten Krugman (2000) asian ilmaisee. Esimerkiksi Japanin vuonna 2013 alkanut Abenomics–elvytysohjelma on ollut huomattavasti aiempia elvytysohjelmia vaikuttavampaa, koska siinä on aiempaa uskottavammin sitouduttu inflaation luomiseen (Hausman ja Wieland 2014). Samat säännöt pätevät siis tavanomaiseen rahapolitiikkaan ja epätavanomaiseen rahapolitiikkaan likviditeettiloukussa; rahapolitiikka toimii ainoastaan, jos se muuttaa odotuksia likviditeettiloukun jälkeisestä rahapolitiikasta ja inflaatiosta. Euroopan keskuspankin voisi siis olla viisasta sitoutua osto-ohjelmansa jatkamiseen vielä likviditeettiloukun jälkeenkin.
Määrällinen elvytys eroaa tavanomaisesta rahapolitiikasta kuitenkin siinä, että se myös luo keskuspankille kannustimen pitää rahapolitiikka kevyenä pitkään. Tämä johtuu siitä, että keskuspankille kertyy määrällisen elvytyksen myötä paljon velkakirjoja taseeseensa. Keskuspankki on huolissaan taseestaan, joten se ei halua nostaa korkotasoa liian nopeasti, koska muuten sen tase heikkenisi. Tämä lisää luottamusta siihen, että keskuspankki harjoittaa kevyttä rahapolitiikkaan myös likviditeettiloukun jälkeen. (Bhattarai, Eggertsson ja Gafarov 2015.) Tämä on keskeinen syy sille, että keskuspankin ei ole likviditeettiloukussa viisasta tyytyä ainoastaan tavanomaiseen rahapolitiikkaan.
Svensson (2003) puolestaan ehdottaa, että keskuspankin olisi syytä turvautua likviditeettiloukussa valuuttakurssipolitiikkaan. Hän esittää artikkelissaan kolmivaiheisen strategian, jonka avulla talous pääsee pois likviditeettiloukusta. Ensinnäkin keskuspankin pitäisi ottaa käyttöön nouseva hintatasotavoiteura. Toisekseen keskuspankin täytyy heikentää valuuttaansa ja ottaa käyttöön niin sanottu likainen kellunta. Tässä likaisessa kellunnassa keskuspankki antaa valuuttansa vahvistua hitaasti ja kontrolloidusti talouden elpyessä. Kolmanneksi keskuspankilla täytyy olla jokin poistumisstrategia poikkeustoimistaan. Ideana on, että keinotekoisesti heikkona pidetty valuutta lisää inflaatio-odotuksia. Tämä johtuu siitä, että valuuttakurssipolitiikkaa harjoittavassa maassa hintatason on pakko nousta, koska muuten suhteelliset hinnat muuttuisivat maiden välillä eikä ostovoimapariteetti enää pätisi.
Myös valuuttakurssipolitiikassa on kuitenkin ongelmana uskottavuus. Ihmiset eivät välttämättä usko keskuspankin sitoumukseen pitää valuutta heikkona pitkään. Jeanne ja Svensson (2007) kuitenkin esittävät, että keskuspankille syntyy valuuttakurssipolitiikan yhteydessä kannustin pitää valuutta heikkona, mikä johtuu keskuspankin tasehuolista. Vaikka sitoumuksen uskottavuus ei tuottaisikaan ongelmia, tuntuu kuitenkin aika epätodennäköiseltä, että esimerkiksi Euroopan keskuspankki alkaisi aktiivisesti harjoittaa valuuttakurssipolitiikkaa, koska se voisi olla poliittisesti erittäin ongelmallista.
Rahapolitiikalla on tähänastisen tutkimuksen valossa siis huomattava vaikutus inflaatioon ja talouskasvuun odotuskanavan kautta likviditeettiloukussa. On kuitenkin epävarmaa, ovatko Euroopan keskuspankin käytettävissä olevat työkalut riittäviä likviditeettiloukun nujertamiseksi. Esimerkiksi Krugmanin (1998) mukaan myös elvyttävä finanssipolitiikka on hyödyllistä likviditeettiloukusta poispääsemiseksi. Toisaalta keskuspankki voi ainakin teoriassa harjoittaa myös niin sanottua ”helikopterirahoitusta”, joka voidaan nähdä samana asiana kuin finanssipolitiikka (Friedman 1969). Keskuspankki voi myös laskea nimellisen ohjauskorkonsa negatiiviseksi toisin kuin teoreettisesti on pitkään oletettu. Jos keskuspankki voisi laskea nimelliskoron mielivaltaisen negatiiviseksi ilman talletuspakoa, ei likviditeettiloukkua olisi edes olemassa, koska keskuspankki voisi aina asettaa korkotason optimaaliselle tasolleen. Tämä kuitenkin edellyttäisi rahan omistamisen tekemistä kannattamattomaksi, mikä voitaisiin tehdä esimerkiksi rahaverolla (Fisher 1930).
Jos aihe kiinnostaa enemmän: http://www.slideshare.net/OlliMattiLaine/kandidaatintutkielmalaine
Olli-Matti Laine
Lähteet:
Bhattarai, S, Eggertsson, G, ja Gafarov, B. 2015. Time consistency and the duration of government debt: A signalling theory of quantitative easing, NBER Working Paper, no. 21336
Eggertsson, G ja Woodford, M. 2003. The Zero Bound on Interest Rates and Optimal Monetary Policy. Brookings Papers on Economic Activity, no. 1, 139-233.
Fisher, I. 1930. The Theory of Interest. The Macmillan Company, New York.
Friedman, M. 1969. The optimum quantity of money. The optimum quantity of money and other essays, Aldine Press, Chicago, IL, l-50.
Hausman, J. ja Wieland, J. 2014. Abenomics: Preliminary Analysis and Outlook. Brookings Papers on Economic Activity, no. 1, 1-63.
Jeanne, O ja Svensson, L. 2007. Credible Commitmen to Optimal Escape from a Liquidity Trap: The Role of the Balance Sheet of an Independent Central Bank. The American Economic Review, 97, no. 1, 474-490.
Krugman, P. 1998. It’s baaack: Japan’s slump and return of the liquidity trap. Brookings Papers on Economic Activity, no. 2, 137-205.
Krugman, P. 2000. Thinking about the liquidity trap. Journal of the Japanese and International Economies, 14, no. 4, 221-237.
Svensson, L. 2003. Escaping from a Liquidity Trap and Deflation: The Foolproof Way and Others. Journal of Economic Perspectives, 17, no. 4, 145-166.
ความคิดเห็น