top of page
Search
Pareto ry

Pareton syksy

Pareton syksy on ollut jälleen tapahtumarikas ja toimelias. Smurffitkin ovat syksyn aikana lähteneet aktiivisesti mukaan toimintaan, mikä näkyi esimerkiksi kastajaisrastilla, jossa jäsenyyden kysyntä ylitti reippaasti haalarimerkkien tarjonnan. Toivottavasti nyt kuitenkin kaikki ovat saaneet merkin haalareihinsa. Smurffiviikoilla Pareto pääsi ottamaan myös uudenlaista kontaktia potentiaalisiin tulevaisuuden ekonomisteihin Kerhomöhinöissä. Halusimme johdattaa fuksit heti taloustieteen kovaan ytimeen, joten löimme eteen Juhon Exceliin rakenteleman dynaamisen AD-AS-mallin ja aloimme leikkiä valtiota ja keskuspankkia. Useimmiten päädyimme joko massiiviseen inflaatioon tai deflaatioon. Negatiivisten korkojen ja taylorin säännön avulla pääsimme kuitenkin yleensä takaisin maltilliseen inflaatioon ja vakaaseen kasvuun. Smurffiviikkojen jälkeen innokkaimmat ekonomistit uskaltautuivat myös Taloustieteen iltaan, jossa päästiin pureutumaan syvemmälle taloustieteilijän sielunelämään. Muita tapahtumia ovat olleet muun muassa Erkki Liikasen vierailu Tampereelle sekä perinteiset Taloustiedekahvit.


Syksyyn on mahtunut myös excuja; matkasimme Helsinkiin tutustumaan Valtionvarainministeriöön sekä Suomen Pankkiin. Valtionvarainministeriössä meille puhui suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen ajankohtaisista makroasioista. Valitettavasti aikataulu oli hieman tiukka ja monta kysymystä jäi kysymättä.



Ennen keskuspankkiin siirtymistä pääsimme tutustumaan paikallisen yliopiston ruokatarjontaan, joka ainakaan omasta mielestäni ei vetänyt vertoja Tampereen yliopiston ruoille. Sama on tullut todettua aiemminkin. Onko sitten niin, että tamperelaisen opiskelijan ”kakskuuskytä” on enemmän kuin helsinkiläisen? Olisiko tähän syynä Tampereen yliopistolla oleva parempi kilpailu eri ravintoloiden välillä? Vai ovatko helsinkiläisten ruokapreferenssit vain erilaiset kuin tamperelaisten? Ruoan jälkeen ehdimme hetken leikkiä turisteja ja jakaa tuntemuksiamme Suomen taloudesta Senaatintorilla.





Suomen Pankissa meidät toivotti tervetulleeksi jo aiemmin syksyllä Pareton vieraana Tampereella ollut Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Erkki kertoi näkemyksiään Suomen Pankin roolista vaikuttajana EKP:n päätöksenteossa. Tämän jälkeen pääsi vauhtiin johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja, joka avasi meille Suomen Pankin näkemystä kansantaloutemme kilpailukyvystä. Esitys herätti paljon kysymyksiä kuten myös Kuismasen esitys VM:ssä. Lopuksi kuulimme myös Suomen Pankista työnantajana.

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut eikä ainakaan isompaa negatiivista palautetta tullut.

Paljon on siis jo takana, mutta mitä on vielä edessä?


Kalenteriin kannattaa ainakin merkitä Ilmaisen Wiinan Bileet 3.12., jolloin on mahdollista päästä kokonaan uudelle indifferenssikäyrälle! Tuolloin valitaan myös ensi vuoden hallitus, joten tule ehdottomasti paikalle, jos haluat päästä mukaan järjestämään Pareton tapahtumia. Mikäli olet kiinnostunut lähtemään mukaan ensi vuoden hallitukseen tai haluat tietoa eri hallituspesteistä, niin laita viestiä osoitteeseen pj.paretory(at)gmail.com. On myös kuulunut huhua, että Pareto järjestäisi toisetkin bileet! Näistä tulee tietoa lähipäivinä.



Olli-Matti


1 view0 comments

Recent Posts

See All

Vinkkejä kesäopiskeluihin

Kesä on jo ihan kulman takana ja siksi voisi olla hyvä hetki tutkia kesän opintovalikoimaa. Kesäopinnot voisi olla hyvä vaihtoehto, jos...

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page