top of page
Search
Pareto ry

Markkinaheilunta vaatii sijoittajilta malttia

Matalat korot, osakekurssien lasku ja rahastojen arvon heilahtelu mietityttävät monia rahastosijoittajia. Osittain kuitenkin turhaan, sillä kurssien lasku ja matalat korot antavat juuri nyt hyvät lähtökohdat omien säästöjen tarkasteluun ja lisäsijoitusten tekoon. Sijoittajilta kaivataan malttia – juuri nyt, kun se tuntuu kaikkein vaikeimmalta.


Kurssiheilahtelut voivat aiheuttaa epävarmuudentunnetta ja pelkoa omien säästöjen menettämisestä; varsinkin nyt, kun markkinoilla riittää epävarmuutta. Iso-Britannian EU-kansanäänestys, Yhdysvaltain presidentinvaalit, Italian pankkikriisi, Kiinan talouskasvun hidastuminen ja monet muut tekijät lisäävät markkinoilla vallitsevaa epävarmuutta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sijoitukset tehdään pidemmän aikavälin tähtäimellä, jolloin myös kurssiheilahtelut – niin ylös- kuin alaspäin – kuuluvat asiaan. Kurssilasku on myös positiivinen asia, josta rahastosijoittaja voi ottaa hyödyn irti. Nyt on nimittäin oivallinen hetki tehdä lisäsijoituksia, ja ostaa uusia rahasto-osuuksia ”alennusmyynnistä”. Nykyisellä, halvemmalla hinnalla ostetut osuudet nimittäin nostavat sijoituksen nopeammin voitolle kurssien kääntyessä jälleen nousuun. Laskussa tehdään tulevaisuuden tuotto. ”Osta halvalla, myy myöhemmin kalliilla” pätee tässäkin tapauksessa.


Jatkuva säästäminen tasaa markkinaheilahtelut


Kuukausittainen rahastosäästäminen on hyvä tapa kerryttää varoja niin haaveiden toteuttamista varten kuin taloudellisen puskurin rakentamiseksi, tai ylipäätään tulevaisuuden turvaksi. Rahastosäästäminen onnistuu pienelläkin kuukausittaisella summalla, ja ajan myötä säästöille voi odottaa hyvää tuottoa. Suhdannevaihteluita saakin parhaiten tasattua yhdistämällä säännöllisen rahastosäästämisen tarpeeksi pitkään, useamman vuoden säästöaikaan. Jatkuva säästäminen on myös mainio keino hoitaa aiempia, suurempia kertamerkintöjä ja kääntää markkinaheilahtelut omaksi edukseen.


Parhaimmillaan rahastosäästäminen on säännöllistä ja pitkäjänteistä toimintaa, jonka lopputuloksena haaveista tulee totta. Rahastojemme salkunhoitajat pyrkivät tekemään sijoituksia, jotka tarjoavat mahdollisimman hyvää tuottoa pitkällä aikavälillä; rahastoilla ei edes tavoitella pikavoittoja. Autamme mielellämme sinua löytämään omaan tilanteeseesi ja tarpeeseesi sopivimman rahaston. Jatkuva säästäminen sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Rahasto sopii säästämismuodoksi myös silloin, kun varoja kerrytetään jälkipolven tulevaisuutta silmällä pitäen.


Neuvoni rahastosäästäjälle? Tartu tähän loistavaan tilaisuuteen ja merkitse nyt, kun se kannattaa. Aika on tässäkin markkinatilanteessa sijoittajan paras ystävä.


Pia Liinavuori

sijoituspäällikkö

Aito Säästöpankki Oy

2 views0 comments

Recent Posts

See All

Vinkkejä kesäopiskeluihin

Kesä on jo ihan kulman takana ja siksi voisi olla hyvä hetki tutkia kesän opintovalikoimaa. Kesäopinnot voisi olla hyvä vaihtoehto, jos...

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page