Search
  • Pareto ry

Taloustieteilijän vuosi

Vuoden viimeinen blogi käy läpi Pareton vuoden 2016 toimintaa ja sen kohokohtia. Mitä vuodesta jäi päällimmäiseksi mieleen? Suuntaamme myös jo katseita tulevaisuuteen ja uuden hallituksen toimintaan.


Taloustieteen opiskelijoiden vuosi Tampereella oli erittäin tapahtumantäyteinen. Pareto ry järjesti jäsenistölleen laajan kattauksen tapahtumia. Pareto järjesti useita yritysvierailuja mm. Aitosäästöpankkiin ja Tampereen Kauppakamarille. Ekonomisti-illassa ja taloustiedeillassa puolestaan työelämässä jo olevat ekonomistit kertoivat taloustieteen opiskelijoiden kesätyö- ja uramahdollisuuksista sekä taloustiedekahveilla syvennyttiin taloustiedekyselyn tuloksiin ja keskusteltiin oppiaineen kehittämisestä. Lisäksi Pareto järjesti tietysti syyskuussa vuoden kohokohdaksi nousseen Frankfurtin excursion.


Frankfurtin excursio oli menestys. Paretolaiset vierailivat Euroopan Keskuspankissa ja Saksan pörssissä. Matka tarjosi yllättävän käänteen, kun myöhään torstai-iltana vaihdetut viestit johtivat siihen, että paretolaiset pääsivät lyhyestä varoitusajasta huolimatta tapaamaan Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasta varhain perjantai-aamuna kello 8.30. Saimme käydä mielenkiintoisen keskustelun maailman talouden keskeisistä ajankohtaisista teemoista ja Suomen talouden tulevaisuuden näkymistä. Frankfurtin jalkapallostadionikin oli juuri hieno kuin osasi odottaa. Väistyvä hallitus toivoo jatkossakin järjestettävän vastaavanlaisen excun.


Asiapuolen vastapainoksi Pareto järjesti myös kahdet teemabileet sekä biljardi- ja keilausillan Tamperelaisille taloustieteilijöille ja vaihto-opiskelijoille. Pareto osallistui myös perinteiseen tapaan useisiin muihin tapahtumiin kuten Boomin kerhomöhinöihin ja kastajaisiin sekä Johtamiskorkeakoulun johtajuussymposiumiin, joissa osallistujat pääsivät Pareton rastilla osallistumaan joukkopsykologiseen testiin, joka juontuu Keynesin (1936) beauty contest –teoriasta.


Pareton tiedotustoimintaa kehitettiin entisestään, kun Pareton blogia julkaistiin kahden viikon välein. Huhtikuussa alkunsa saanutta uudistusta on tarkoitus jatkaa tulevinakin vuosina, jotta Pareto saa välitettyä mahdollisimman monipuolista tietoa taloustieteen opiskelusta, työelämästä, tutkimuksesta ja ainejärjestön toiminnasta ja tapahtumista.


Pareton kaltaisen fokusoituun alueeseen keskittyvän ainejärjestön tehtävänä on tarjota etenkin tietoa opinnoista ja uramahdollisuuksista sekä edistää työelämään pääsyä mm. yritysvierailuilla. Asiapuolen vastapainona on tietysti hyvä olla rennompaa toimintaa, mutta sen merkitys Pareton toiminnassa on vähäisempää.


Tänä vuonna Pareton hallitus halusi panostaa Pareton liikuntatoimintaan erityisellä tavalla, kun Pareton jalkapallojoukkueelle Fc Random Walkille hankittiin pelipaidat. Investointi oli suhteellisen iso mutta tuottaa pitkällä aikavälillä jäsenistölle varmasti maksimaalista hyötyä. Kevään kauden 2015-2016 futsalsarjassa Random Walk tuli toiseksi, puistofutiksessa välieriin ja syksyn futissarjassa neljännelle sijalle Random Walkin otteita pääsee seuraamaan vielä keväänkin aikana, kun joukkue jatkaa yliopiston futsalsarjassa sarjataulukon keskivaiheilla. Vaikka penkillä onkin jo leveyttä, paretolaiset ovat tervetulleita joukkueeseen.


Vuoden 2016 FC Random Walkin otteista päällimmäisiksi jäivät monelle mieleen varmasti Markus ”Messi” Multalan maaginen chippi-maali sekä Random Walkin arvokkaimpina pelaajina syksyn futissarjoissa palkittujen Janne Jokelan ja Sakari Kallion raudanlujat otteet puolustuspäässä.


Pareto otti myös käyttöönsä uuden palkitsemisperiaatteen, jonka mukaan hallitus palkitsee hallituksen ulkopuolisia tekijöitä, jotka ovat tuottaneet lisäarvoa ainejärjestölle omilla toimillaan kuten auttaneet tapahtumissa tai muuten vain kehittäneet toimintaa. Tänä vuonna palkittiin Olli Ruotsalainen, Otto Vainio ja Olli-Matti Laine.


Pareton vuosi päättyi syyskokoukseen, joka järjestettiin 30.11 Sorin saunalla. Syyskokouksessa käytiin läpi ainejärjestön menneen vuoden toimintaa ja käännettiin katsetta jo tulevaan vuoteen. Kokouksessa valittiin myös Pareton hallitus vuodelle 2017. Kiinnostus hallituspestejä kohtaan oli poikkeuksellisen suurta: alun perin kiinnostuneita pesteihin oli melkein kaksikymmentä henkilöä, ja lopulta hakemuksensa jättikin 11 hakijaa. Osasta pesteistä jouduttiin poikkeuksellisesti siis äänestämään.


Pareto ry kiittää kuluneesta vuodesta yhteistyökumppaneitaan: Aito Säästöpankkia, Restamaxia, Kauppakamaria sekä kauppatieteen ainejärjestö Boomi ry:tä ja Johtamiskorkeakoulun ylioppilaita Jky ry:tä. Yhteistyökumppanit mahdollistavat monen asian Pareton toiminnassa ja väistyvä hallitus toivookin yhteistyön jatkuvan tulevinakin vuosina.


Erityiskiitoksen hallitus haluaa antaa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikaselle hienosta yhteistyöstä ja keskusteluyhteyden avaamisesta. Liikanen on ottanut opiskelijat vastaan erittäin hienolla tavalla ja olemme saaneet osallistua hienoihin keskusteluihin talouden ajankohtaisimpiin teemoihin liittyen. Ensin pääsimme tapaamaan hänet Frankfurtissa, sitten saimme kutsun Helsinkiin Markus K. Brunnermeierin tilaisuuteen. Vuoden päätteeksi Liikanen teki vielä jo valmiiksi kiireiseen aikatauluunsa tilaa paretolaisille ja tuli Tampereen yliopistolle luennoimaan Suomen ja maailman talouden ajankohtaisista teemoista ja haasteista. On ollut hienoa olla mukana luomassa tätä keskusteluyhteyttä, joka on Pareton kaltaiselle pienelle ainejärjestölle iso asia. Väistyvä hallitus toivoo yhteyden ja yhteistyön Pareton ja Suomen Pankin välillä jatkuvan tulevaisuudessakin.


Pareton toiminta näyttää ensi vuoden osalta valoisalta ja väistyvää hallitus toivookin aktiivisen toiminnan jatkuvan myös tuelvaisuudessa!


Rasmus Rannikko

Puheenjohtaja 2016


Juho Keskinen

Varapuheenjohtaja 2016

3 views0 comments

Recent Posts

See All

Kesän pian väistyessä alkaa olla aika siirtyä takaisin opiskelun pariin ja nauttimaan opiskelijaelämästä täysin rinnoin. Korona on kuitenkin vähentänyt sosiaalisten kontaktien määrää ja muiden opiskel

Kesä on jo ihan kulman takana ja siksi voisi olla hyvä hetki tutkia kesän opintovalikoimaa. Kesäopinnot voisi olla hyvä vaihtoehto, jos ei ole löytänyt kesätöitä, mutta aivan yhtä hyvä syy on vähentää