Search
  • Pareto ry

Pareton ja henkilökunnan suhdekiemurat

Mitä tekemistä Paretolla ja taloustieteen henkilökunnalla on keskenään?


Öö… ei mitään? Väärin!


Pareto on ensimmäisten ainejärjestöjen joukossa (ellei jopa ensimmäisenä?) ulottanut toimintansa ja hallituksensa opinahjomme henkilökuntaan asti. Vuodesta 2013 alkaen Pareton hallitukseen kuuluu yksi henkilökunnan jäsen, joka auttaa tiedonkulussa opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Tämä hallituksen jäsen on ”opetus- ja tutkimusyhteistyövastaava”. Tämän yhteistyön tavoitteena onkin opiskelijoiden kokeman oppiaineidentiteetin ja ekonomistin ammattikuvan vahvistaminen sekä keskusteluyhteyden ylläpitäminen henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä: opiskelijoiden toiveita voidaan kertoa henkilökunnalle, toisaalta myös henkilökunnan ajatuksia voidaan välittää opiskelijoille.


Missä Pareton ja henkilökunnan välinen yhteistyö näkyy? Konkreettisesti yhteistyö näkyy erityisesti kahdessa säännöllisesti järjestettävässä tapahtumassa: ekonomisti-illassa ja taloustiedekahveilla.


Kevään 2013 taloustiedekahvit, Pareton Junno alustaa


Taloustiedekahvit järjestetään vähintään kerran lukuvuodessa taloustieteen opiskelijoiden ja henkilökunnan kohtaamista varten. Taloustiedekahvit tunnettiin aiemmin nimellä ’kansiskahvit’, sillä perinne on aloitettu silloin kun oppiaineen nimi oli vielä ’kansantaloustiede’. Tarjolla on rennon jutustelun lisäksi luonnollisesti kahvia, teetä ja pullaa. Tapahtumassa voidaan käsitellä myös ajankohtaisia aiheita. Esimerkiksi kevään 2013 taloustiedekahveilla käytiin läpi opiskelijoille tehdyn Pareto-kyselyn tuloksia ja opiskelijoiden toiveita opetukseen liittyen, lisäksi keskusteltiin tutkintorakenneuudistuksesta. Kahvittelun lomassa opiskelijat antoivat positiivista palautetta keväällä 2013 järjestetystä Zombie Economics -seminaarista, ja samankaltainen opintojakso eri teemasta onkin luvassa myös keväällä 2014.


Kevään 2013 ekonomisti-illan puhujaosuus käynnistymässä


Taloustieteilijän ammattinimike on ekonomisti, ja ekonomisti-ilta on taloustieteen opiskelijoiden työelämätapahtuma. Konsepti on seuraava: esiintyjinä on Tampereen yliopistosta (kansan)taloustieteestä valmistuneita henkilöitä, jotka kertovat omista urapoluistaan. Kaikki esiintyjät eivät välttämättä toimi perinteisissä ekonomistin tehtävissä, mutta tarkoituksena onkin avartaa opiskelijoiden ajatuksia työelämän tarjoamista mahdollisuuksista. Keväällä 2013 järjestetyssä ekonomisti-illassa oli kolme puhujaa, jotka kertoivat yrittäjyydestä, pankkialasta ja jatko-opinnoista/tutkijan urasta. Ensi keväänä paikalle kutsutaan uusia puhujia. Näin ollen taloustieteen opiskelijat voivat käydä useampana vuonna kuuntelemassa tarinoita erilaisista urapoluista ja saada ideoita oman suuntautumisensa suhteen.  Myös ekonomisti-illan tunnelma halutaan pitää rennon keskustelevana, kevään 2013 ekonomisti-illassa tarjolla oli jopa viiniä ja pikkusuolaista! Illan päättää enemmän alan kesätyökokemuksia käsittelevä osuus saunaillan merkeissä.


Kevään 2013 ekonomisti-illassa Pareto muisti kahta opettajaa, jotka saivat kehuja opiskelijoille suunnatussa kyselyssä. Yliopistonlehtori Sinikka Hämäläistä (vas.) palkitsemassa Pareton puolesta Olli ja Elina. Toinen kiitosta saanut opettaja oli yliopistonlehtori Hannu Laurila.


Tunnelmaa kevään 2013 ekonomisti-illasta


Edellä mainittujen tapahtumien lisäksi Pareto ulottaa toimintansa myös opintojen etenemistä tukeviin ’harrasteisiin’. Nimittäin syksyllä 2013 Pareton johdolla pyöräytetään käyntiin erilaisia lukupiirejä. Lukupiiritoiminta on tarkoitettu laskuharjoitusten ratkomisen ja/tai tentteihin valmistautumisen tueksi, ja lukupiirit ovat opiskelijavetoisia. Lukupiireistä on luvassa lisää tietoa syksyllä. Kannattaa seurata myös taloustieteen opintosuunnan nettisivuja!


Mikäli sinulla on kysyttävää taloustieteen opiskelusta tai olet kiinnostunut jatko-opinnoista, voit ottaa minuun yhteyttä. Jos en osaa vastata suoralta kädeltä, niin otetaan yhdessä asiasta selvää!


Elina Tuominen taloustieteen jatko-opiskelija / Pareton opetus- ja tutkimusyhteistyövastaava 2013 ot@paretory.org



2 views0 comments

Recent Posts

See All

Kesän pian väistyessä alkaa olla aika siirtyä takaisin opiskelun pariin ja nauttimaan opiskelijaelämästä täysin rinnoin. Korona on kuitenkin vähentänyt sosiaalisten kontaktien määrää ja muiden opiskel

Kesä on jo ihan kulman takana ja siksi voisi olla hyvä hetki tutkia kesän opintovalikoimaa. Kesäopinnot voisi olla hyvä vaihtoehto, jos ei ole löytänyt kesätöitä, mutta aivan yhtä hyvä syy on vähentää