Search
  • Pareto ry

Lyökö Hollanti kylmän rätin vasten kasvottomia rahoitusmarkkinoita?

Poliittiset riskit ovat saaneet korostetun roolin kansainvälisen talouden ja näin ollen myös Suomen talousnäkymiä arvioitaessa. Populistipuolueiden vaalimenestyksien ennustaminen on osoittautunut haasteelliseksi useimmille tutkimuslaitoksille, joiden tuottamat kannatuskyselyt vetivät vesiperän Britannian EU-kansanäänestyksessä ja USA:n presidentinvaaleissa. Tulokset olivat rätti vasten kasvoja keskellä datahurmoksen kultaista aikakautta.


Seuraavien viikkojen aikana datan paikkansapitävyyttä koetellaan Euroopan unionin alkuperäisissä jäsenmaissa, Hollannissa ja Ranskassa sekä myöhemmin Saksassa – mahdollisesti vielä Italiassa. Markkinat odottavat hermostuneesti ennen kaikkea huhti-toukokuussa käytävien Ranskan presidentinvaalien lopputulosta, joka pahimmillaan voisi avata portit Ranskan euroeroon ja eurokriisiin. Saksan ja Ranskan 10-vuoden valtionlainojen korkoero ehti kasvaa helmikuussa suurimmilleen neljään vuoteen.


MARKKINATUNNELMIA LATISTAVAT uhkakuvat siitä, että sijoittajien pahin vihollinen, Kansallisen rintaman populistijohtaja Mari Le Pen, voittaa presidentinvaalit. Viime viikot ovat kuitenkin tuoneet sijoittajille helpotusta, kun liberaali Emmanuel Macron on noussut Le Penin rinnalle vaalien avauskierroksen tulosta ennakoivissa kannatusmittauksissa. Kumpikin heistä keräisi noin neljäsosan äänistä. Macron voittaisi toisen kierroksen.


Le Pen uhannut vetää Ranskan irti eurosta ja EU:sta sekä lyödä kauppamuurit maan rajoille. Retoriikka on samanlaista kuin mantereen toisella puolella ”toveri” Trumpilla. Mutta: toisin kuin Trump Le Pen ei ole suurten ristiriitaisuuksien persoona. Trumphan lupasi vaaliohjelmassaan talouden rattaisiin paitsi öljyä elvytys- ja veronalennuspuheilla, myös hiekkaa protektionistisilla uhkakuvilla. Le Pen saarnaa ainoastaan jälkimmäisestä. Siksi Le Pen -ralli voi alkaa vain, jos hän häviää presidentinvaalit. Se on myös todennäköistä. Economistin toteuttamissa vaalisimulaatioissa Le Pen voittaa presidenttiyden 5 prosentin todennäköisyydellä. New York Times ennusti omissa simulaatioissaan Trumpin vaalivoitolle suurimmillaan ennen vaalipäivää 20 – 25 prosentin todennäköisyyksiä.


Markkinoiden luotto gallupeihin ja niiden pohjalta luotuihin simulaatioihin on ollut kuitenkin koetuksella. Vaalien ennustettavuus on vaikeaa, koska sekä epävarmojen että kantaansa kertomattomien äänestäjien määrä on suuri. Siksi yllätykset ovat mahdollisia, kuten USA:ssa nähtiin.

Euromaiden 10-vuoden valtionlainojen korkoerot verrattuna Saksaan.


MARKKINAEPÄVARMUUS voi eskaloitua peloksi jo tällä viikolla. Pelintekijän asemassa on Hollanti, jossa käydään parlamenttivaalit huomenna keskiviikkona 15.3. Vaalien lopputulosta voi vain arvailla. Mielipidekyselyissä 40 prosenttia vastanneista ei ole osannut tai halunnut kertoa, mitä puoluetta aikoo äänestää. Voittajaksi ja suurimmaksi puolueeksi on ennustettu kuitenkin läpi kevään nousevan maahanmuutto- ja EU-vastaisen Geert Wildersin PVV-puolueen noin 20 prosentin ääniosuudella. Hollannin vaalien tulos ja mielipidetiedusteluiden paikkansapitävyys toimivat indikaattorina Ranskan ja Saksan vaaleille. Viimeksi mielipidetiedustelut epäonnistuivat arvioimaan PVV:n suosion, kun puolue kärsi odotusten vastaisesti vaalitappion.


Jos tutkimuslaitokset ovat jälleen väärässä ja PVV voittaa vaalit selvästi ennustettua suuremmalla ääniosuudella, kriisimieliala iskee EU-politiikan ja talouden kenttään reilu kuukausi ennen Ranskan vaalien avauskierrosta. Tämä vie pohjaa valtioiden velkakirjamarkkinoilla euromaiden korkoeroja muutaman vuoden ajan onnistuneesti suitseneelta EKP:lta. Osakemarkkinoilla lyhyen niiauksen sijasta voidaan nähdä syvä kumarrus. Tuomiopäivän profetiat ovatkin nyt muodissa, vaikka todennäköisyydet eivät puhu niiden puolesta.


Antti Järvenpää

0 views0 comments

Recent Posts

See All

Kesän pian väistyessä alkaa olla aika siirtyä takaisin opiskelun pariin ja nauttimaan opiskelijaelämästä täysin rinnoin. Korona on kuitenkin vähentänyt sosiaalisten kontaktien määrää ja muiden opiskel

Kesä on jo ihan kulman takana ja siksi voisi olla hyvä hetki tutkia kesän opintovalikoimaa. Kesäopinnot voisi olla hyvä vaihtoehto, jos ei ole löytänyt kesätöitä, mutta aivan yhtä hyvä syy on vähentää